sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Se on tehty.

No niin. Nyt se on sitten niin kuin tehty. Olen lopettanut editoinnin ja lähettänyt romaanini pariin ensimmäiseen kustantamoon. Pitäisi lähettää muutamaan lisää, mutta koska haluan kuitenkin aloittaa niistä, jotka olisivat minulle mieluisimpia (joiden esim. luotan kustannustoimittavan historiallisen romaanin mahdollisimman laadukkaasti), en ole viime aikojen kiireessä saanut tehtyä itselleni lopuista kustantamoista selkeää tärkeysjärjestystä. Eipä se nyt haittaa, jos osaan lähetän muutamaa päivää tai viikkoa myöhemmin kuin muihin, kunhan saan pidettyä itseni muokkaamasta tekstiä enää siinä vaiheessa. Mutta siis. Olen tehnyt sen, mistä olen pitkään haaveillut: muokannut romaanin siihen tilaan, että uskallan lähettää sen kustantamoille, ja sitten vielä lähettänytkin sen.

Olin aluksi sen jälkeen kyllä aika kauhuissani - onneksi olin sopinut meneväni kaverini luo katsomaan Doctor Who'n neloskauden viimeiset jaksot, ja sain ajatukset mukavasti toisaalle. Mutta olen vältellyt jonkin aikaa sen ajattelua, mitä tässä tulikaan tehtyä, koska romaani on tuntunut huonolta ja huonosti kirjoitetulta, aihe potentiaalisesti epäuskottavalta ja saatekirje typerältä. (Ei kannata googlailla vinkkejä siitä, miten saatekirje kirjoitetaan, koska saa niin ristiriitaisia ohjeita! No, kirjoitin sellaisen mikä itsestäni tuntui järkevältä ja hyvältä.) Mutta vähitellen olo alkaa sen suhteen parantua. En voi pystyä siihen, mitä tavoittelen, jos en yritä ja altistu sille vaaralle, etten tee kaikkea täydellisesti.

Mutta se kokemus, miten kamalalta tuntuu edes tarjota käsikirjoitusta johonkin, lisää kyllä kunnioitustani niitä kohtaan, jotka ovat saaneet romaanin julkaistua. Ainakin jos ovat varustettuja samantasoisella itsekritiikillä ja perfektionismilla kuin minä. Eihän se sitten niin vaikeaa ole, jos uskoo tekstinsä olevan mainio ja rahkeidensa riittävän, mutta tällaisena se vaatii rohkeutta. Olen silti mieluummin minä kuin joku kovin itsekritiikitön. Tieto siitä, miten paljon aina on parannettavaa, auttaa kirjoittamaan yhä paremmin. Ja sitä minä tavoittelen, itse kirjoittamista, ja sitä että tekisin oikeutta mielessäni oleville tarinoille.

Kestää varmaan jonkin aikaa ennen kuin kunnolla tajuan, että olen ainakin tällä hetkellä vapaa tuon romaanin editoinnista ja voin aloittaa jotain muuta! En ole varma, mikä seuraava projektini tulee olemaan, mutta aion aloittaa valmistautumisen pian. Olen kaivannut niin pitkään sitä, että saisin kirjoittaa jotain uutta...

Tänä iltana Sherlock! Ja ensi viikolla muunlaista palkintoa itselleni urakastani.

2 kommenttia:

  1. Onnea matkaan!

    Ja tuo on niin tuttua, että sitten kun on lähettänyt sen kässärin, se alkaa tuntua ihan huonolta... Kyllä se tunne siitä ohi menee parissa päivässä :).

    VastaaPoista